lauantai 2. kesäkuuta 2012

Joukkosurma - Pelit ja pyssyt

Taas on Suomessa tapahtunut hirvittävä joukkosurma. Ja kuten yleensä, niin taas kerran on kaiken maailman pikkusielut päivittelemässä ja kieltämässä kuka mitäkin. Tapaus on järkyttävä, eikä sitä kunnolla voi terveellä järjellä ymmärtää. On kuitenkin ala-arvoista, että tekoa (tai lähinnä sen motivaatiota) pyritään selittämään yksinkertaisesti yhdellä tekijällä, joka kieltämällä maailmasta tulisi jälleen parempi paikka.

Tutustutaanpa aluksi Lauriin. Lauri (nimi muutettu) on henkilö, josta mahdollisesti olisi voinut tulla joukkosurmaaja. Taustatekijät olivat valmiina, mutta viimeisiä askeleita ei otettu ja surmaaminen on tapahtunut vain Laurin pääkopan sisällä.
Musta raivo on sitä, kun ihminen suuttuu silmittömästi, hän sananmukaisesti sokaistuu raivosta eikä pysty hallitsemaan käyttäytymistään. Usein hän ei muista asioita jälkeenpäin. Mustan raivon vallassa ihminen ampuu tolkuttomasti.

Valkoinen raivo ei sisällä hetkellistä impulssia eikä kiihtymystä. Tunnekylmästi todetaan, että tämä on epäoikeudenmukaista ja minun täytyy valmistautua kostamaan. Ajatusta voidaan pyörittää viikkoja.

En nyt ole ihan varma, miten tieteellistä tämä on, mutta ainakin ajatustasolla voidaan käyttää tätä jaottelua. Joukkotappajan profiilissa yleensä esiintyy koulukiusaamista, eristäytyneisyyttä ja mielenterveysongelmia.

Wikipediasta kaivettuna: Myyrmannin pommi-iskussa kuoli 7 ja haavoittui 166. Jokelassa 9 ja 12, Kauhajoella 11 ja 3, sekä Sellossa kuolleita oli 6. Yhteensä nämä traagiset tapaukset ovat vaatineen siis 33 kuolonuhria ja 181 haavoittunutta. Hyvinkään lukuja en tässä suostu käsittelemään.

Tarkastellaanpa ihan aluksi henkirikosten tilastoja yleisellä tasolla Suomessa (PDF vuodelta 2010). 1990-luvulta 2000-luvulle siirryttäessä henkirikoskuolleisuus on laskenut 31%. 100 000 asukasta kohden vuosittain nirhattiin 90-luvulla 3,0 henkeä ja 2000-2009 välisenä aikana 2,4 henkeä. Karkeasti laskettuna 90-luvulla tapettiin yhteensä 1500 henkeä ja 2000-luvulla 1200 henkeä. Henkirikoskuolemat ovat siis selkeästi vähentyneet viimeisen 10 vuoden aikana.

EU-tilastoissa Suomi on henkirikoskuolemien suhteen sijalla 6, Bulgarian ja Unkarin välissä. Viro, Latvia ja Liettua on ihan omilla luvuillaan kärjessä. Rakas naapurimme Ruotsi on sijalla 20. Viimeisellä sijalla, 29, on Irlanti. Kovin kiitettävästi Suomi ei siis sijoitu tilastoissa, muuhun Eurooppaan verrattuna.

Miehet ovat yliedustettuina sekä uhreina, että tekijöinä. Miesten osalta tekijä on keskimäärin 36-vuotias ja uhri 42-vuotias. 69% tapauksissa molemmat osapuolet ovat olleet humalassa ja 15% tapauksista molemmat ovat olleet selviä. Alkoholilla on siis useimmiten ollut osuutta tapauksissa. Noin 86% tapauksista uhri ja tekijä ovat tunteneet. Lopuissa uhri on ollut tekijälle tuntematon tai tietoa ei ole ollut saatavilla. 71% tapauksista on tapahtunut yksityistiloissa.

Eli mitä vähemmän tutut miehet juovat keskenään kotonaan, sitä vähemmän tappoja tässä maassa tulisi. Aikuinen ihminen pystyy aika hyvin päättämään, kenen kanssa pyörii (joskaan hän ei voi päättää, mihin perheeseen syntyy), joten välttämällä väkivaltaan ja ryypiskelyyn taipuvaa seuraa välttää melko hyvin joutumasta henkirikoksen uhriksi. Onkin kiintoisampaa pohtia, miten voidaan ehkäistä täysin tuntemattomiin kohdistuvat julmat joukkomurhat. Tarkastellaanpa siis muutamaa asiaa, jota halutaan kieltää/rajoittaa.

Tietokonepelit
Hyvinkään surmaajasta nostettiin heti otsikoihin Airsoft-taistelupeli. Muovikuula-aseet ovat minulle tuttuja viime vuosituhannelta, mutta vasta nyt ensimmäistä kertaa kuulen käytettävän termiä "taistelupeli" niiden yhteydessä. Ilmeisesti hän pelasi myös tietokonepelejä lukuisten kouluampujien ja Norjan joukkosurmaajan tavoin. Niin muuten pelaa tuhannet muutkin suomalaiset! Vuonna 2001 pelikonsoli löytyi 25% talouksista, joten pelaajien määrä on melkoinen. Ja tuossa on siis huomioitu vain pelikonsolit, ei tietokoneita. Kantaa ei myöskään oteta siihen, kuinka monta henkeä konsolia kussakin taloudessa käyttää.

Kiitos Facebook-pelien ja Angry Birdsin, rohkenisin sanoa, että reilusti yli puolet Suomen kansasta pelaa jokseenkin aktiivisesti jotain digitaalista peliä. Valitettavasti en löytänyt kunnon tilastoja Suomen kohdalta, mutta Jenkkien kohdalta tilastoja löytyy sieltä ja täältä. Ainoa pelaamiseen liittyvä kotimainen tilasto koskee ongelmapelaamista, eli rahapelejä. Vuodelta 1997 löytyy kuitenkin gradu, jossa tarkasteltu 12-vuotiaiden pelaamista.
14% pelaajista kertoi jännittävän pelin pelaamisen jälkeen joskus pelottaneen nukkumaanmennessä.

Kyseessä oli siis 12-vuotiaat. Edellälainatun lisäksi negatiivisena puolena voisi mainita liiallisesta pelaamisesta seuranneen väsymyksen. Yleisesti ottaen mielestäni liiallinen mikä_tahansa (postimerkkeilystä laihduttamiseen) aiheuttaa todennäköisesti jonkinlaisia ongelmia. Positiivisia puoliakin tutkimuksen mukaan löytyi, kuten tietotekniikkataitojen kehittyminen ja ryhmään kuulumisen vahvistuminen (peleistä keskustelemalla).

Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan pelaaminen vähentää stressiä.
nuoret, jotka eivät koskaan pelaa tietokonepelejä, kokevat stressiä kaksin verroin niihin nähden, jotka pelaavat usein. Näyttää myös siltä, että ahkerasti tietokonepelejä pelaavilla nuorilla olisi muita vähemmän kiinnostusta alkoholin nauttimiseen

Tässä videossa taas esitellään kilpapelaaja, joka pelaa peliä, jossa hakataan vastustajaa pisteiden toivossa. Videolta näkyy kuitenkin selvästi, että mitään aggressiota pelaajalla ei ole, vaan hän tulkitsee tilannetta suurin piirtein samalla tavalla kuin keihäänheittäjä omaa lajiaan. Jutussa myös todetaan, että osa elättää itsensä pelaamalla tietokonepelejä, joten pelaamisen kieltäminen tuhoaisi heidän tulonlähteensä.

Tietokonepelien vaikutusta aggressioon (ei siis suoranaisesti väkivaltaiseen käytökseen) on tutkittu ja ainakin vuodelta 2001 löytyy kooste (PDF). Lapsilla aggressiot lisääntyvät väkivaltaisten pelien pelaamisesta. Teinien ja nuorten aikuisten kohdalla tulokset ovat olleet liian ristiriitaisia päätelmien tekemiseksi.

Entäpä miten taistelupelit kouluttavat lapsista tappajia? Asiaa on käsitelty mm. täällä. Ajatuksena siis on, että pelaamalla ampupapelejä teinistä tulee tappokone. Kuka tahansa kamppailulajeja harrastanut voinee todeta, että pelaamalla tappelupelejä ei tulla tappelijaksi. Siihen vaaditaan hieman erilaista treeniä. Mitä tappamisen oppimiseen tulee, niin tässä toistuu kumma käsitys, mitä välillä kuulee siviilipalvelukseen aikovien suusta. He eivät mene armeijaan, koska siellä opetellaan tappamaan. Ensinnäkin, ottaen huomioon, kuinka moni tässä maassa on koulutettu kyseisessä laitoksessa tappamaan, niin tappoja tapahtuu aika vähän. Toiseksi, onko tosiaan niin, että yksikään sivaritaustainen ei kykene tappamaan, kun koulutus siihen puuhaan uupuu?

Rohkenisin väittää, että kyllä kuka tahansa 'osaa' tappaa. Armeijan käyneet tekevät sen taloudellisemmin ja turvallisemmin, jos nyt koulutuksen kannalta ajatellaan. Aika pitkälti sama pätee taistelupeleihin. Kyllä se henkilö osaa tappaa, vaikka ei mitään pelejä pelaisikaan (tästä varmaan löytyy jokunen todiste ajoilta ennen tietokonepelejä). Realistista taistelusimulaatiota käyttävä kuitenkin todennäköisesti kykenee tappopuuhissa parempaan tulokseen, kun yleensä harjoitus tuppaa tekemään mestarin. Se, että lähteekö moinen mestari sitten toteuttamaan itseään, kumpuaa jostain muualta. On myös hieman kyseenalaista, onko esim. World of Warcraft-peli realistinen taistelusimulaatio.

Lopuksi voisin vielä todeta, että monissa nykyisissä (addiktiivisissa) peleissä on myös sosiaalinen elementti. Vaikka henkilö istuisikin yksin pimeässä tietokoneen ääressä, niin pelin kautta hänellä voi virtuaalisesti olla kymmeniä ihka oikeita ystäviä ympäri maailmaa.

Ampuma-aseet

Koska Hyvinkään ampuja käytti kivääriä, eikä siis esim. pommia, kuten Myyrmannin tai Norjan tapauksessa, on täysin ymmärrettävää, että yks sun toinen taho on kieltämässä ampuma-aseita. Jokseenkin samat argumentit pyörii keskusteluissa aseiden puolesta ja vastaan. Aloitetaan kuitenkin tilastoista. On yleisesti tunnettu fakta, että Suomessa on kolmanneksi eniten käsiaseita USAn ja Jemenin jälkeen. Tosin tämä fakta ei ole totta.
Sisäasiainministeriön ylläpitämässä ampuma-aserekisterissä on noin 1 620 000 ampuma-asetta. (---) Sisäasiainministeriö arvioi Suomessa olevan enintään kymmeniä tuhansia luvattomia ampuma-aseita.

Oheisesta linkistä löytyy myös listaus aseiden ja henkirikosten määristä maittain. Venäjällä on aseita noin kolme kertaa vähemmän kuin Suomessa, mutta henkirikoksia siellä tehtaillaan kymmenkertainen määrä. Itävallassa on aseita suunnilleen samassa suhteessa kuin Suomessa, mutta täällä suoritetaan noin kolminkertainen määrä henkirikoksia. Selkeää korrelaatiota aseiden ja henkirikosten määrästä ei löydy.

Palataanpa alussa linkattuun henkirikostilastodokumenttiin. Sen mukaan 2002-2009 välisenä aikana ampuma-asetta käytettiin 17,5% tapauksista ja näistä noin puolet luvattomilla aseilla. Noissa tilastoissa on siis mukana Jokelan, Kauhajoen ja Sellon tapaukset. Myyrmannin pommi menee ilmeisesti kohtaan muut (3,8%). Yhteensä tapauksia tuona aikan on kirjattu 960. Ampuma-aseilla tehtyjä henkirikostapauksia on siis tuona aikana tapahtunut 168 kpl, eli noin 21 per vuosi, joista suunnilleen 10 luvattomilla aseilla. Teräaseilla henkirikoksia tehdään tuplasti verrattuna ampuma-aseisiin. Paljain käsin taas surmataan noin 26 kertaa vuodessa. Listasta löytyy myös myrkyt, nuorat (kuristus) ja tyynyt (tukehduttaminen) vähemmän käytettyinä tappovälineinä.

Veitsillä siis tapetaan huomattavasti useammin kuin ampuma-aseilla. Veitsiä kuitenkin löytyy lukuisia kappaleita joka taloudesta, joten määrään suhteutettuna ne eivät ole niin suosittuja. Lisäksi veitsillä on paljon muutakin käyttötarkoitusta. Vaikka veitsellä voidaan aiheuttaa joukkokuolemia, niin ampuma-aseella vähän kömpelömpikin saa hirvittävää jälkeä aikaiseksi, joten voitaneen sanoa, että ampuma-ase on tehokkaampi tappoväline. Pommeihin verrattuna ampuma-aseet eivät kuitenkaan ole kovinkaan tehokkaita (paitsi Norjan tapauksessa).

Jokelassa ja Kauhajoessa ampuma-ase oli laillinen, Sellossa ja Hyvinkäällä laiton. Sellon tapauksessa ase oli hankittu ulkomailta ja Hyvinkään tapauksessa lukitusta asekaapista avaimella juuri ennen tekohetkeä. Myyrmannin tapauksessa ase, eli pommi, oli itsetehty. Täydellisellä asekiellolla ei olisi siis estetty Sellon (jossa käytettiin myös veistä) tai Myyrmannin tapauksia. Hyvinkään tapaus olisi hyvinkin varmasti vältetty, mutta Jokelan ja Kauhajoen tapaukset ovat vähän kyseenalaisia. Jos tekijöillä ei olisi ollut ampuma-asetta, niin todennäköisesti tapaukset olisivat kuitenkin tapahtuneet, mutta jotenkin toisella tavalla. Ja jossittelua voisi jatkaa enemmänkin...

Suomessa on siis 1,6 miljoonaa laillista asetta ja vuosittain näillä tehdään 11 henkirikosta. Kieltämällä aseet kokonaan ei pystytä estämään kaikkia joukkomurhia, mutta mahdollisesti voidaan välttää monta kännissä tehtyä typeryyttä. Näitä voidaan kyllä rajoittaa alkolukoilla tai muilla menetelmillä, kuten tiukemmalla asekontrollilla. Jos ampuma-aseet kielletään, niin vähennetään siis henkirikoksia vuosittain 10-20 kappaletta (oletan, että ainakin joku tuikkaisee kännikaveriaan puukolla tai lyö kirveellä, jos pyssyä ei ole saatavilla), jäljelle jää kuitenkin noin sata vuosittaista henkirikosta, joissa ampuma-asekiellolla ei ole yhtään mitään vaikutusta.

Karkeasti teot voisi jakaa impulsiivisiin ja harkittuihin tekoihin. Impulsiivisissa teoissa kimppuun hyökätään jollain välineellä, mikä on käsien ulottuvilla. Harkitummissa teoissa pelataan resursseilla. Jotain välineitä on käytettävissä ja jotain voidaan hankkia. Sellon ampujalla oli pyssy jo vanhastaan, Myyrmannin pommittaja rakensi tekovälineen itse.

Päätelmät

Väkivalta on siis viime aikoina vähentynyt ja pelaaminen on lisääntynyt. Suomesta löytyy tuhansia pelaajia, mutta vain yksittäisiä joukkosurmaajia. Linkkiä aggression ja pelaamisen välillä ei ole tutkimuksista huolimatta pystytty osoittamaan. Pelaamisen on todettu vähentävän stressiä ja alkoholin käyttöä, joka yleisesti linkittyy henkirikoksiin. Tietokonepelien kieltäminen ei siis todellakaan ole mikään ratkaisu joukkosurmien tai muiden henkirikosten vähentämiseksi.

Ampuma-aseiden määrällä ei ole selkeää korrelaatiota henkirikosten kanssa. Ampuma-aseiden kieltäminen vähentää henkirikosten määrää ehkä noin kymmenellä prosentilla, mutta joukkosurmien kohdalla merkitys on huomattavasti pienempi. Mikäli ampuma-aseet kielletään, niin tekovälineet todennäköisesti vaihtuvat pommeihin, veitsiin tai johonkin ihan muuhun.

Optimitilanteessa varotoimilla ennaltaehkäistään hirmuteot. Mutta paljonko yksilön vapauksia halutaan rajoittaa? Otetaanko kiinni kaikki epäilyttävän näköiset keinoja kaihtamatta? Lontoossa pelko sai vallan ja metroasemalla poliisit ampuivat viattoman miehen luullen tätä terroristiksi. Ruvetaanko kenties laittamaan masentuneita tarkkailulistalle tai suljetulle osastolle? Luulisi, että tämän jälkeen kukaan ei uskalla hakeutua hoitoon omatoimisesti, jos uskoo kärsivänsä lievästä masennuksesta. Kielletäänkö pelit, elokuvat, kirjat, musiikki, urheilu, kuvataide, internet, lehdet, ja kaikki muu, ettei kenenkään mieleen vain tule kummallisia ajatuksi? Rajoitetaanko aseet, myrkyt, veitset, autot, työkalut, tylpät esineet, nuorat, tyynyt ja muut luvanvaraisiksi alkolukon ja videovalvonnan taakse? Mihin vedetään rajat ja millä perustein, jos asioita lähdetään kieltämään tai luvanvaraistamaan? Kyllähän aseistakin suurinta osaa käytetään ihan asiallisesti metsästykseen tai kilpa-ammuntatyppiseen harrastukseen.

Alussa mainitun Laurin tapauksessa ratkaisuna toimi se, että Lauri itse ymmärsi tilanteen ja hakeutui hoitoon. Perstuntumalta väittäisin, että tehokkainta olisi tarjota matala kynnys hoitoon pääsyyn. Lisäksi yleinen ilmapiiri pitäisi olla sellainen, että nuori mies voisi hakeutua hoitoon tuntematta häpeää siitä. Hoitoon eivät siis hakeutuisi 'hullut mielipuolet' ja 'säälittävät reppanat', vaan ihan 'tavalliset kansalaiset, joilla on elämässään vaikeita ongelmia'. Hoitoakin tulisi jatkaa tarpeeksi pitkään, tarvittaessa vaikka läpi elämän. Monissa tapauksissa tekijä on havaittu mielenterveysongelmia ja hän on jopa ollut hoidossa. Onko hoito päätetty lopettaa sen takia, että yhteiskunnan resurssit ovat loppuneet? Mielestäni on kuitenkin ihan ok käyttää vähäisiä resursseja siihen, että saadaan yksilö takaisin yhteiskuntakelpoiseksi varsinkin, jos siinä sivussa voidaan välttää kymmenen kuolonuhria.

Eräs tekijä on myös koulukiusaaminen ja osin siihen liittyvä eristäytyminen. Esimerkkinä Laurin tapaus.
Alkoi systemaattinen kiusaaminen. Jos Lauri pysytteli hiljaa tunneilla ja vetäytyi omiin oloihinsa, kiusaajat tyytyivät nimittelemään. Mutta kun kokeista tuli hyviä arvosanoja tai Lauri oli luokassa aktiivinen, alkoi rangaistusten jakeleminen.
[...]
Kun äiti lopulta suostui tulemaan kouluun puhumaan asiasta, opettajat sanoivat, että mitään tällaista ei ole tapahtunut.

Ilmiönä kiusaaminen on hieman hankala. Milloin kyseessä on kiusaaminen, milloin leikkimielinen kiusoittelu. Kiusaamisesta tulisi oikeusturvan takia olla myös näyttöä. Lapset ovat ilkeitä ja teinit tyhmiä. Todennäköisesti kiusaajistakin kasvaa ihan normaaleja tyyppejä lopulta, joten julmat rangaistukset eivät välttämättä ole kokonaisuuden kannalta järkeviä. Ehkä kiusatun tulisi itse pistää stoppi kiusaamiselle, tai sitten ei? Kiusaaminen on myös yllättävän yleistä.
Tutkimusten mukaan Suomen peruskouluissa kiusataan toistuvasti jopa yhtä lasta kymmenestä. Kahdenkymmenen oppilaan luokassa on arviolta yksi tai kaksi lasta, joita kiusataan. Kiusattujen lisäksi kouluissa on lukuisia oppilaita, jotka joko itse kiusaavat, seuraavat kiusaamista sivusta tai pelkäävät tulevansa kiusatuiksi. Jo pelko kiusatuksi tulemisesta voi heikentää oppilaiden viihtymistä koulussa.

Peruskoululaisia on tilastojen mukaan reilut 500 000. Koulukiusattuja on siis noin 50 000. Lienee selvää, että kaikista noista ei kasva joukkosurmaajia, mutta ehkä vähentäminen kannattaisi mielummin aloittaa koulukiusaamisesta, kuin aseista tai tietokonepeleistä. Tässä käytyjen tilastojen mukaan alkoholin kieltämiselläkin olisi suurempi vaikutus kuin ampuma-aseiden kieltämisellä.

Eristäytyminen onkin vielä hankalampi juttu. Koulukiusaamisessa on sentään melko selvää, että toinen on tekijä ja toinen on uhri, mutta eristäytymisessä ei voida selkeästi syyttää jotakuta. Osa ihmisistä vain sattuu jäämään sosiaalisten rinkien ulkopuolelle ja ketään ei voi pakottaa toisen kaveriksi. Mitäs siis tehdä silloin, kun koulusta ei löydy lapselle yhtään kaveria? Mitä tehdä silloin, kun teini haluaisi olla mukana muiden kanssa, mutta häntä ei haluta ottaa mukaan ja tieto kivoista tapahtumista ei edes kantaudu hänen korviinsa?

Yhteiskunta voi tehdä jotain näille asioille, mutta ei sekään ihmeisiin pysty. Ruben Stiller laukoo seuraavaa
Hän [Murhaaja] teki viime kädessä valintansa itse - joko täydessä ymmärryksessä tai ymmärrystä vailla.
[...]
Suomalainen päivystävä humanisti suosii nykyään sisäsiistejä yhteiskunnallisia selityksiä, eikä halua liata käsiään yksilön pahuuteen.

Yhteiskunnalla ei ole riittävästi resursseja taikka kykyä parantaa jokaista mielipuolta. Monissa tapauksissa yksilö joutuu itse tekemään asialle jotain. Koulukiusatun on tehtävä opettajille ja vanhemmille selväksi, että tilanne ei voi jatkua. Yksinäisen teinin on itse hakeuduttava vaikkapa jonkin harrastuksen (esim. tietokonepelaaminen tai kilpa-ammunta) piiriin, josta voisi ystäviä löytyä. Masentuneen nuoren tulisi itse tunnistaa oireensa ja hakeutua tarvittaessa hoitoon. Aseella toista osoittavan mielipuolen tulisi tajuta, että ei oikein tappaa toisia, vaikka kuinka elämä olisi potkinut itseä päähän. Yhteiskunnan tulisi antaa tukea ongelmien ratkaisemiseksi ja pyrkiä muuttamaan ilmapiiriä sellaiseksi, ettei syrjäytymistä tapahtuisi. Sanoisin, että nykyinen ilmapiiri on sellainen, että tavallinen kansalainen ei halua liata käsiään. Suljetaan vain silmät, käännetään selkä ja oletetaan, että yhteiskunta huolehtii tuonkin ongelmat.

Todennäköisesti tällä vaalikaudella ei oteta yhtään askelta kohti parempaa suuntaa, sillä sisäministerin hahmottamiskyky ei ulotu omien uskomusten ulkopuolelle.

-PYO
ps. Pitäkäähän ystävistänne huolta! Jonkun kanssa keskustelu yleensä auttaa roimasti ongelmien kanssa.