tiistai 21. huhtikuuta 2015

Eduskuntavaalit 2015 - muutamia ajatuksia

Taas kerran on äänestetty uutta eduskuntaa. Keskusta voitti selkein lukemin, mikä oli jo selvää galluppien perusteella. Ennakkoäänien jälkeen SDP, Kok ja PS olivat samoissa lukemissa. Loppujen lopuksi PS kuitenkin onnistui nousemaan kakkospallille. (Käytän tässä ensisijaisesti edustajapaikkamäärä, koska se merkitsee enemmän kuin prosentuaalinen kannatus).

Pienempien puolueiden keskuudessa Vihreät saivat rutkasti lisäpaikkoja ja muut pysyivät melkolailla samoissa lukemissa, joskin RKP nosti kannatustaan. Eduskunnan ulkopuolisten puolueiden joukosta Itsenäisyyspuolue ja Piraatit nostivat kannatustaan, mutta eivät saaneet edustajaa parlamenttiin. Edellä viitattu materiaali ei anna helposti tietoa siitä, että kuinka kauas edustajapaikka lopulta jäi. Pirkanmaalla Itsenäisyyspuolue sai 0,8% kannatuksen ja Helsingissä Piraatit keräsivät 1,4% kannatuksen.

Edustajapaikat:
Suomen Keskusta    49
Perussuomalaiset    38
Kansallinen Kokoomus    37
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue    34
Vihreä liitto    15
Vasemmistoliitto    12
Suomen ruotsalainen kansanpuolue    9
Suomen Kristillisdemokraatit (KD)    5
Muut ryhmät    1 (=Ahvenanamaan kiintiöedustaja)

Tulos ei ole niinkään mielenkiintoinen, mutta asetelma on. Viime hallituksesta Vasemmisto ja Vihreät lähtivät kävelemään. Tämän lisäksi Kokoomuksen ja SDP:n välit eivät puheiden mukaan olleet hyvät. Keskusta ja PS ovat molemmat jokseenkin kristilliskonservatiivisia, joten kykenevät todennäköisesti yhteistyöhön. Keskusta ei ole niin EU-innokas kuin Kokoomus ja SDP, joten senkään suhteen ei suurempia yhteistyöongelmia Persujen kanssa ole. Jos KD hyppää mukaan, niin jäädään vielä vähemmistöhallitksen puolelle. RKP on istunut hallituksessa yhtämittaa 70-luvulta lähtien, mutta Persujen kanssa kitka lienee sen verta suuri, etteivät edes RKP:läiset myy itseään hallitukseen mukaan. Vasemmisto ja Vihreät olivat 2011 Persujen vastavoima, joten en usko, että yhteiskuviota löytyy. Näin ollen veikkaisin, että hallituksen muodostavat Keskusta, PS ja Kokoomus (tai ehkä SDP) Vaihtoehtoisesti PS jätetään ulos, jolloin hallituksen muodostavat Keskusta, Kokoomus, RKP ja KD. Keskusta ja PS ovat oppositiotovereita, joten heiltä löytynee yhteinen linjaus. PS on kuitenkin hankala yhteistyökumppani, joten veikkaan, että Keskusta mielummin muodostaa hallituksen jälkimmäisen ehdotuksen mukaan.

Vuoden 2011 tilastoihin verrattuna Keskusta otti selkeän ykköspaikan. Kokoomus keräsi tuolloin 44 paikkaa ja SDP 42 paikkaa. Hallitusvastuu ilmeisesti painoi molemmilta rutkasi paikkoja pois. Olen kuitenkin hieman yllättynyt, miten hyvin Kokoomus pärjäsi suhteutettuna siihen, miten hirveästi Katainen asioita hoiti. Stubb ei myöskään kovin vakuuttavia arvosanoja ole saanut. Perussuomalaiset menettivät yhden paikan, mutta nousivat silti kolmannelta sijalta toiseksi. Tätä ennen PS:n sija on ollut kahdeksas. RKP:n lisäpaikka tuntuu hieman ahdistavalta. Suomenruotsalaisten määrä on laskussa, mutta kannatus silti heilahti hieman ylöspäin. Ehkä epämiellyttävä tunne johtuu siitä, että Eva Biaudet pääsi eduskuntaan melko mittavalla äänisaalilla. Yksittäisten edustajien kohdalta pitänee kuitenkin mainita positiivinenkin valinta: Jyrki Kasvi. Muuten kyllä hieman kummastuttaa Vihreiden suuri äänisaalis.

Kuten yleensäkin, niin tuloksia on kauhisteltu. Voiko Suomessa enää asua, kun konservatiivit valtaavat parlamentin? Perussuomalaiset ovat toiseksi suurin puolue, hui kauhistus ja hyi yäk!

Suomen suosituin keltainen lehti HS kirjoitti artikkelin näyttelijä Krista Kososen mielipiteestä. Hetken piti pohtia, kuka tämä Hollywood-tähti oikein on, mutta sitten välähti. Kerran olen näyttelijättären nähnyt Kingi-ohjelmassa. Tunnustan, en katso paljoa telkkaria. Kosonen ja monet muut taiteilijat ovat avoimesti tukeneet Vasemmistoliittoa.
Ehkä sitä elää itse sellaisessa helsinkiläisessä kulttuurikuplassa, en tunne ketään joka olisi äänestänyt perussuomalaisia
Vaalitulos Helsingin vaalipiiristä: Vasemmisto 9,9% ja PS 11,3%. Kyllä siis Helsinkiläisetkin äänestävät Persuja. Ilmeisesti Kosonen elää sen verta ummikkoelämää, ettei ole ottanut reaalimaailmaan muutamaan vuoteen mitään tuntumaa. On kuitenkin olemassa sellainenkin selitys, että vasemmiston äänestäminen on enemmän okej kuin Persujen. Nuo sikaniskathan edustavat kivikautta ja ovat umpirasisteja yms. En yhtään ihmettele, että Perussuomalaisten kannattajat pitävät pienempää ääntä poliittisesta suuntautumisestaan kuin vasemmisto.
Olihan vaalituloksessa hienojakin asioita myös. Valittiin myös henkilöitä, uusia nuoria ja maahanmuuttajakansanedustajia muun muassa.
Mamuedustajista toinen on Nasima Razmyar (sd) ja toinen Ozan Yanar (vihr). Razmyarin tunnen parhaiten ammattiloukkaantujana ja aktiivisena loanheittäjänä, joten kovin positiivisena en voi valintaa pitää. Yanarista en ole aiemmin kuullutkaan. Elisabeth Nauclér on toki ollut mamuedustajana aiemmin, mutta tämä fakta jäi jopa Sami Borgilta tietämättä. Lisäksi sellainen 'pieni' nimi kuin Ben Zyskowicz on maahanmuuttajataustainen. Wikipedia-artikkelin mukaan syntyessään hän oli Puolan kansalainen, vaikka onkin syntynyt Suomen maaperällä.
Tulos ei edusta minun Suomeani. Minun Suomeeni kuuluvat tasa-arvoiset ihmisoikeudet ja kaikille hyvinvointivaltio ja kaikenlainen rasismi pois, minusta se on vain rikkaus, että tänne tulee ihmisiä, eikä vain suljeta ovia.
Minun Suomessani tasa-arvoisiin ihmisoikeuksiin kuuluu myös sananvapaus, mutta tätä harvemmin nk. mokuttajat edustavat, vaan mieluusti haluavat hirttotuomiot tuhmasti puhujille, jos aiheena on maahanmuutto tai uskonto.
[Vuokko] Hovatta kertoo, että hänen oma ajatusmaailmannsa on kaukana siitä, mitä perussuomalaiset ajattelevat taiteen olevan.
Heidän mielestään taide ei saisi räyhätä, olla hurjaa ja herättää ajatuksia, vaan sen pitäisi pysyä ruodussaan. Tämä aiheuttaa minulle ahdistusta, myös taiteen nauttijana. Haluan, että taide herättää minussa uusia ajatuksia. Sellaisia, mitä en ole ennen kokenut.
Kuka on Vuokko Hovatta? En tiedä, eikä kiinnosta. Mitä kuitenkin tulee taiteeseen, niin PS kyllä on leikkaamassa taiteelta tukea. Ja leikkaus tosiaan kohdistuu juurikin tekotaiteelliseen paskaan. PS ei kuitenkaan ole kieltämässä moisen taitteen tuottamista. Eli senkun vain lisää spermaa tehosekoittimeen ja nostamaan valtion talous pääsylipputuloilla.

Olisi mukava tietää, että yhtyykö Jussi Halla-aho mielipiteeseen, ettei taide saa räyhätä, olla hurjaa tai herättää ajatuksia. Halla-aho on kuitenkin ollut hevibändissä mukana ja uskoisin, että hänen mielestään on ok piirtää muhammedista pilakuvia. Persuista löytyy kuitenkin hyvin toisenlainen laita, josta myöhemmin lisää.

Oma tulkintani Vasemmistoliiton heikon menestyksen syyksi on huono mainonta. Monesti painotettiin, että kun muut leikkaavat, niin Vasemmistoliitto elvyttää. Vaaliohjelma ei kuitenkaan vakuuta tässä suhteessa. Paria hassua taloutta edistävää bullettia lukuunottamatta koko ohjelma on pullollaan julkisen puolen paisuttamista. Elvyttämisehdotuksista löytyy mm. tämä:
Otetaan käyttöön tyyppihyväksytyt kassat, joista verotarkastus voi tarkastaa myynnin ja kirjanpidon vastaavuuden. Tämä on olennainen osa harmaan talouden torjuntaa.
Eli, kun veroja kierretään maksamalla palkat pimeenä ja ottamalla maksuja ohi kassan, niin Vasemmistoliitto ehdottaa, että pakotetaan yrittäjät hommaamaan kalliit kassalaitteet. Tämä kuulostaa lähinnä yläasteen yhteiskuntaopintunnin ryhmätyössä syntyneeltä idealta, ei vakavasti otettavan eduskuntapuolueen pohdinnalta. Kun ohjelma on tätä tasoa, niin en usko, että hallitukseen päästään, enkä ihmettele, että menestys on vähän heikko.

Hieman toisenlaista reaktiota vaalituloksesta edustaa filosofi Timo Airaksinen.
Airaksisen mukaan vaalien yhteydessä on puhuttu vain vähän voittajapuolueiden johtajien uskonnollisista vakaumuksista. [...]
Kyllä se tulee näkymään sitten kun puhutaan modernisaatiosta, arvokysymyksistä ja kansainvälistymisestä, eikä pelkästään talouden teknisistä kysymyksistä.
En sinänsä näe eritystä tarvetta puhua poliitikon taustasta. On kyllä totta, että tausta voi luoda uskottavuutta tai epäuskottavuutta edustajalle, mutta lähtökohtaisesti pitäisi katsoa puolueen linjauksia. Soini on katolinen ja vaalituloksien jälkeen antoi tällaisen kommentin:
Suomen kansa auttoi. Uskon kyllä, että Jumalalla on osuutta moneen asiaan, ja kiitän häntä.
Sipilä kuuluu Rauhan Sana -kulttiin, mutta en ole kyllä huomannut, että hän olisi painottanut uskontoa mielipiteissään (en tosin ole juurikaan seurannut Sipilän kommentteja aiemmin). Positiivisena seikkoina on kyllä pakko mainita sipilästä DI-tausta ja kyky tehdä rahaa. Valtaosa päättäjistä osaa kyllä ohjata rahaa omille eturyhmilleen, mutta jonkun muun pitää ensin tuoda tuo raha valtiolle. Tämän Sipilä osaa.
Airaksinen sanoo myös, että hänen mielestään ensimmäiset maahanmuuttajataustaiset kansanedustajat pääsivät eduskuntaan melko myöhään.
Kuten edellä mainitsin, niin ehdokkaan taustalla ei pitäisi olla merkitystä vaan asialistalla ja kyvykkyydellä. Ja kuten edellistä edellä mainitsin, niin ei ollut ensimmäinen kerta, kun mamu pääsi eduskuntaan.
Edellisissä vaaleissa oli joku pakolainen hyvin lähellä päästä läpi, ja oli hirveä pettymys, ettei hän päässyt. Jos nyt sitten kaksi nuorta, kaunista ihmistä lopuks pääsee läpi, niin ei siitä nyt mitenkään ylpeäkään voi olla. Vähentäähän se häpeää tietysti, mutta siinä kaikki.
Pitääkö olla häpeissään siitä, että eduskuntaan ei valita tietyntaustaisia henkilöitä? Onneksi kauniit ihmiset vähentävät häpäen tunnetta.
Keskusta on edelleen maaseudun puolue, vaikkei agraaripuolue olekaan. Se, että muualla Euroopassa ei vastaavaa ilmiötä ole kertoo siitä, että me ollaan tänne takametsiin jääty takametsien miehinemme ja naisinemme. Maaseutu hallitsee nyt kaupunkia tästä lähtien sitten.
Aika usein pääkaupunkiseutulaisilta unohtuu, että Suomi on iso maa ja kaikki eivät asu Helsingissä. Sipilän taustalta löytyy lähes 200 000 asukkaan Oulu. Tuo takametsien maaseutukyläpahanen on yliopistokaupunki ja teknologiakaupunki. Pahus sentään, jos Helsingin asioista pääsevät päättämään yliopistoihmiset ja tekniikan ammattilaiset. Todennäköisesti koko maan talous romahtaa tämän takia. Mutta sarkasmi sikseen ja palataan vielä tuohon uskontoon. Aiemmin tässä kuussa törmäsin hieman epämiellyttävään uutiseen.

Tutkimuksessa selvisi, että Suomessa yhtä iso osa väestöstä, 56 prosenttia, mieltää itsensä uskovaisiksi kuin Yhdysvalloissa.
Kuten Airaksinenkin totesi, niin maaseudulla uskonnollisuus on voimakkaampaa kuin kaupungissa. Uskoisin myös, että pakolaistaustaisten keskuudessa uskonnollisuus on suurta. Tuossa ei ole mitenkään eritelty mihin uskontokuntaan tuo uskovaisuus sitoutuu.
Ei-uskovaiseksi suomalaisista itsensä katsoo 32, Yhdysvalloissa 33 prosenttia. Ateisteja meillä on 10, Atlantin tuolla puolen 6 prosenttia. [...] ruotsalaisista vain 19 prosenttia mieltää itsensä uskovaisiksi.
Iltalehden eikä Telegraphin artikkeleista käy kunnolla selville, mitä tuo ei-uskovainen oikeastaan tarkoittaa. Telegraphin kartassa käytetään termiä "convinced atheist", jonka merkitys jää minulle hieman epäselväksi. Usein sitä tahtoisi mieltää USA:n punaniskojen takapajulaksi, jossa pastorit saarnaavat haulikko kourassa. Ilmeisesti Suomi on kuitenkin samanlainen hölmölä. Mystistä on, että miten tällainen maine on saatu, kun molemmissa maissa n.40% toteaa, ettei uskonto ole merkittävä. Ilmeisesti molempiin maihin tarvitaan lisää noita "vakuuttuneita ateisteja", jotta uskonnollinen enemmistö ei hyppisi pöydällä. Näin ollen olisi hyvä, että Suomessa olisi enemmän julkiateisteja, sekä keskustelua. YLE voisi lähettää vaikka ateisti-illan. Islam-uskoisia on täällä vain 1%, mutta kovasti tuntuvat saavan äänensä esille.

Nyt alkaa kuitenkin pohdinta mennä sen verran sivuraiteille, että jatkan ensi kerralla.

-PYO

ps. Tutkimuksen mukaan naiset ovatkin miehiä parempia neuvottelijoita. Otsikon luettuani kiinnostuin suuresti, sillä neuvottelutaidon objektiivinen mittaaminen on varmasti hankala seikka, kun pitää huomioida vastapuolen asenne, resurssit ja tavoitteet. Tutkimuksessa neuvottelutaitoa kvantifioitiin 25 testihenkilön perusteella katsomalla miten arvokkaan lahjakortin vapaaehtoiset halusivat kahvilaan. Näkisin, että tuo lähinnä mittaa ahneutta tai intressejä kahvilan herkkuja kohtaan, ei niinkään kykyä vaatia hyvää kompromissia omista lähtökohdista. Surettaa, että tällainen höpötutkimus on päässyt Suomalaisen lehden sivulle (joskin kyseessä on vain IL).

Ei kommentteja: